Blogit

Värittelyä ja virittelyä

Apo ja sorsa_2

Uusi Apo Apponen on jo varsin pitkällä. Se tuntuu yhtä helpottavalta ja epätodelliselta kuin aina ennenkin. No, loppurutistus on vielä jäljellä, joten hehkutukset sikseen.

Olen värittänyt ja virittänyt värittämästä ja virittämästä päästyäni. Olen korjaillut ja muokkaillut. Teksti ja luonnokset valmistuivat jo aika päiviä sitten, mutta lopullisten piirrosten kanssa on niin kova työ, ettei sitä onneksi etukäteen tajua – ei vaikka on käynyt kaiken läpi monta kertaa ennenkin.

Käytän kuvissa sekatekniikkaa. Etten sanoisi peräti sekavaa tekniikkaa. Tusseja, puuvärejä ja tietokoneen piirtopöytää iloisesti sekaisin. En oikeastaan ajattele olevani ollenkaan kuvittaja, vaan tämä – teksti ja kuvitus – on kaikki yhtä ja samaa. Suomessa on paljon aivan valtavan hyviä kuvittajia, mutta minä piirrän itse osin ihan siitäkin syystä, että keksin melkein kaiken piirrellessäni ensimmäiset versiot erilaisten aamukahvipöydässä sijaitsevien kirjekuorien kääntöpuolille, sanomalehden marginaaleihin ja aikakauslehtien takakansien tyhjiin tiloihin. Kun olen niitä aikani tehnyt, mieleni tekisi oikeastaan lopettaa siihen, koska varsinainen toteutus tuntuu enää pelkältä kosmetiikalta, hirmuisen vaivalloiselta ja tavallaan vähän latistavaltakin.

Monet lastenkirjat tehdään kirjailija-kuvittaja-työparina. Apoa ei kuitenkaan voi kuvittaa kukaan muu, koska Apossa ei varsinaisesti ole kuvitusta. Enkä ajattele olevani kirjailijakaan sitä tehdessäni. Apo on kokonaan yhtä ja samaa.. Apoa.

Apo lähtee aina liikkeelle jostain ihan pienestä, ei mistään maailmoja syleilevästä. Tällä on varmasti sekä vahvuutensa että heikkoutensa. Teen monta kertaa samoja kuvia, muokkaan Apon lyhyitä lauseita yhä uudelleen ja uudelleen. Lopputuloksena voi olla sitten jotain sellaista kuin:

Aamuisin ei ihan aluksi tapahdu oikein mitään.

Se on muuten Hyvää huomenta, Apo Apposen avauslause, eikä oikeastaan mitään ole tapahtunut edelleenkään. Ei ole mitään kummallista eikä nerokasta, vaan ainoastaan  – toivottavasti  – apomaista, tunnusomaista ja tarkoituksenmukaista.

En etsi mitään runollista, en mieti opetuksia ollenkaan, enkä mitään teemojakaan tehdessäni. En edes tarkkaan tiedä mitä etsin, mutta tunnistan sen kyllä kun kohdalle sattuu. Jotain joka tuntuu osuvalta ja tärkeältä juuri sillä hetkellä, jotain jossa tuntuu piilevän jotain lapsen ja yleensä ihmiselämän kannalta merkityksellistä, vaikkei kunnolla erota, mikä se on.

Välillä kyllä mietin, että joku muu voisi värittää ainakin pikkuisen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s