Blogit

Tee mieluummin talo

haamut

Kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa on jo kauan ollut erinomaiset kirjavalikoimat. Vanhoja klassikoita, harvinaisia pokkareita, lännensarjoja, harlekiineja, laaja valikoima nykykirjallisuutta, Keltaista kirjastoa, elämäkertoja, tietosanakirjoja moneen lähtöön… kaikkea löytyy. Hinnat eivät päätä huimaa, suurin osa lähtee 1–5 eurolla.

Oli aika jolloin se viehätti minua. Saatoin viettää tuntikausia edeten hitaasti hyllyltä toiselle valikoiden mukaani ainoastaan parhaat. Kirjojen ummehtunut tuoksu istui saumattomasti vanhojen vaatteiden, vieraiden ihmisten matkamuistojen, erikoisten maalausten, muodista menneiden kattovalaisimien ja kaikenkirjavan lasitavaran joukkoon.

Viime viikonloppuna erään tällaisen aarrearkun äärellä minut valtasi äkkiä sanomaton suru ja tyhjyys. Ei se yllätyksenä tullut, mutta silti. Seisoin siinä pää vinossa ja ajattelin sitä valtavaa määrää työtä, joka niiden teosten kirjoittamiseen oli tarvittu. Kaikkea sitä inhimillistä tuskaa, epävarmuutta, toivoa  ja epätoivoa, joka niihin oli ladattu. Ajattelin niiden kirjoittaneiden kirjailijoiden perheitä, lähimmäisiä, lapsia, vanhempia, sukulaisia ja ystäviä. Kuinka hän aikanaan oli loukannut heitä kaikkia. Loukannut joko henkisellä poissaolollaan tai varastamalla heiltä kaiken varastettavissa olevan, heidän lauseensa, hahmonsa tai jopa elämänsä suoraan tai välillisesti, ei kokonaan tietenkään mutta kuitenkin, kiukuttelemalla lapsellisesti ikuisessa tyytymättömyydessään, murjottaen itse aiheutetussa varattomuudessaan, vuoroon sättien lahjattomia mutta menestyneempiä kollegojaan, vuoroon ihmetellen heidän taitojaan ja lujaa uskoaan, epäillen jatkuvasti itseään ja välillä muitakin; tai parhaassakin tapauksessa hummaten julkeasti kuin viimeistä päivää ohikiitävän suosionsa terävänä huippuhetkenä vaipuakseen vain hetkeä myöhemmin ankaraan, itsesäälin kyllästämään krapulaansa, kiemurrellen siinä kuin kuoleva. Mikä hän aivan oikein viimein oli älynnyt olevansakin, havahtunut, paljon kaikkia muita myöhemmin. Kuolevainen, kuoleva, kuollut.

Ihan totta.

Mitä siitä yhtä tuskaisesta kuin naurettavastakin näytelmästä oli jäänyt? Hyllymetreittäin nuhjuisia teoksia, joista valtaosasta huokui armoton sidonnaisuus omaan aikaansa kansipaperia myöten. Se näyttäytyi yhtäkkiä tietysti jollain lailla tyylikkäänäkin jos sen niin tahtoi nähdä, mutta ennen kaikkea hassuna, lopulta täydellisen turhana, naurettavana jopa. Aivan samalla tavalla kuin vanhat muodista menneet silmälasit, joista saa käsityksen, että ne on jostain syystä aseteltu nenälle ylösalaisin. Tai kirpparin narikasta ylle kiskaistu koipalloille tuoksuva puvuntakki, pöljän näköinen hattu josta hassuuksissaan saattaa jopa pulittaa euron, mutta jota ei ikinä sen koommin pane päähänsä; itä-suomalaiselta kesätorilta päähänpistosta ostettu pahkasta vuoltu tuhkakuppi vaikkei edes polteta, luokkaretkellä näppäisty kuvasarja sinisorsista.

Kaikkea sitä mutta paljon tuskaisemmassa muodossa, huokuen pettymystä, katoavaisuutta, turhuutta ja sulaa hulluutta, mielipuolisuutta. Vuosikymmenittäin ellei sadoittain hukkaan heitettyä aikaa.

Kaiken sen niiden satojen ja satojen kirjojen kirjoittamiseen käytetyn ajan olisi voinut käyttää paljon paremmin. Samalla vaivalla kuin ihminen kirjoittaa kirjan, hän rakentaisi talon. Vuodesta kahteen siihen menee, joskus voi mennä kolme, jos on huonot piirustukset tai jos ei aloittaessaan tajua koko hommasta mitään. Kolmen vuoden kuluttua kuitenkin talo kuin talo on valmis. Kolmekymmenen vuoden kuluttua siinä talossa asuu yhä ihmisiä, ehkä onnellisena, ehkä onnettomana, todennäköisimmin jossain siinä välillä pientä remonttia tehden, mutta asuu kuitenkin. Samanikäisissä kirjoissa taas asuu vain yksinäisiä kummituksia, joiden surkeaa huhuilua kierrätyskeskuksen uumenista ei kuule kukaan. Korkeintaan joku nukkavieru tyyppi tulee siihen hetkeksi seisomaan pää vinossa ja ihmettelemään, että ei saatana hän tästä kyllä kahta euroa viitsi maksaa.

Ihminen – tee mieluummin talo. Tai vaikka maja lapsille. Kudo villasukkia. Opettele sitomaan haavoja. Tai tekemään korttitemppuja. Perusta nuorisotalo. Kierrä vanhainkodeissa juttelemassa. Luovuta verta. Kerää rahaa katastrofien uhreille. Nouki roskia. Ruoki lintuja. Koita nyt jumalauta olla edes vähän hyödyksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s