Blogit

Mykkä

Lyijäri

Yritin joskus vuosia sitten aloitella romaania ihmisestä, joka on mykkä tai pikemminkin siis heittäytynyt sellaiseksi. Valinnut puhumattomuuden.

Päästin ideasta kuitenkin irti, en muista miksi. Joko totesin sen huonoksi tai sitten en osannut toteuttaa sitä. Usein pidemmän tarinan kirjoittamista – miksei vaikka bloggauksenkin, kuten tässä tapauksessa – edeltää ääriviivoiltaan sumea ajatus tai suttuinen kuva, päähänpinttymä joka ei suostu poistumaan. Vähän niin kuin Herman Melvillen Bartleby, joka vaikuttaa ensin järkevältä vaikkakin vähän nuhjuiselta, mutta kieltäytyy sitten kaikesta yhteistyöstä, lopulta jopa poistumasta, toistaen aina: ”I would prefer not to.” Mieluummin en.

Sikäli Mykkä tuntuisi taas ajankohtaiselta, että kirjoittaminen itselleni ja kaikenlainen sanominen yleisemminkin tuntuu nykyään olevan jotenkin hankalaa, enkä ole oikein varma miksi näin on. Ehkä sanominen, kannanottaminen, jollain lailla liioitellusti altistaa koko maailmalle, eikä vain sille kahvipöytäseurueelle jolle puhe on osoitettu. Voipi olla että monikin kaikenmaailman some-kohinaan kyllästynyt nykyään valitsee vaikenemisen aktiivisen vaikuttamisen sijaan. Myös vaikkapa työ- tai koulutoverin kiusaamiseen voi reaktiona olla vaikeneminen. Hätään joutunutta ei uskalla pysähtyä auttamaan jne. Voi hyvinkin olla, että luulo tällaisen passiivisuuden lisääntymisestä, on vain harhanäky ja -luulo, mutta kirjoittamisen lähtökohdaksi harhat sopivat ihan hyvin. Tällaisia olisivat voineet olla lähtökohdat Mykän taustalla.

(Tuli muuten mieleen, että Mikko Rimmisen Pölkyssähän päähenkilö ei paljon puhu, mutta siinä ei puhu paljon kukaan muukaan. Päähenkilöä ei siinä sillä lailla paineisteta, kuten ehkä paineistettaisi vaikkapa mykkää kansanedustajaa.)

Mitä Mykkä oikein ajaisi takaa? Hän on astunut keskelle itseään ja osaamistaan, omaa innokkuuttaan kaupittelevia ihmisiä, onttoa myyntipaasausta, populistista nostatusta, vahvoja mielipiteitä, tieteellisiä faktoja, meteliä ja melskettä – tyyppi, joka on jotenkin voimakkaasti läsnä, mutta kieltäytyy itsepintaisesti sanomasta mitään.

Varmaan vaikeneminen askarruttaisi Mykkää itseäänkin. – Kannattaako vaieta? Mykkä problematisoi hiljaisuuttaan. – Sillä vaikka kaikki vaikenisivat, joku puhuu kuitenkin. Vaikka kaikki tulisivat siihen johtopäätökseen, että puheiden ja pamflettien tai vaikkapa romaanien kirjoittaminen on mieletöntä, suoranaista hulluutta joka ajaa ihmisen loputtomaan, yhä laajempia kaaria tekevään debattiin, ja lopulta köyhyyteen ja murheeseen, joku kirjoittaa sitten kuitenkin. Samoin johtaa joku sitä firmaa ja kansakuntaa kuitenkin, vaikka hierarkkia olisi kuinka matala. Joku kuitenkin kailottaa mielipiteensä, vaikka kaikki viisaina itseään pitävät vaikenisivat. Joku kuitenkin sanoo miten asiat varmuudella ovat, vaikka kaikki hän, Mykkä, mukaan lukien luulisivat ettei sitä voi tietää. 

No, tämä olisi jo perin ongelmallista. Jos nimittäin kirjan maisemassa mykkä henkilö kuitenkin lörpöttelee lukijalle, hänen mykkyytensä kärsii siitä huomattavasti. Mykkä on olemassa vain jos häntä tarkkailee ulkoapäin. Ihmisten ei auta kuin arvailla, mitä Mykkä miettii, mitä mieltä hän on. Tästä seuraa kansakunnan jakautuminen kahtia: osa pitää vaikenemista viisautena, osa tyhmyytenä; osa on sitä mieltä että Mykän velvollisuus olisi osallistua siinä missä muidenkin, osa on sitä mieltä että hän se juuri osallistuukin; toisten mielestä  Mykkä on arvoliberaali, toiset taas uskovat hänen vain odottavan hetkeä jolloin kansakunta yhdenmukaistetaan väkivallalla.

Mykkä ei saa sanottua mitään, koska asioilla on niin monta puolta ja hän yrittää puntaroida niitä kaikkia. Niin arvellaan. Mykkä on somessakin, muttei koskaan osallistu, tarkkailee vain, kyttää, stalkkaa. Aina kun jotain tapahtuu, Mykkä seisoo tapahtumien äärellä hiljaisena ja passiivisena. Se käy ihmisten hermoille. Ihmisistä Mykkä ei muistuta ihmistä, vaan hitaasti kääntyilevää valvontakameraa.

Ehkä hän tosiaan on jonkinlainen hengenheimolainen Bartlebylle. Kummajainen joka kieltäytyy verkostoitumasta. Bartlebyn lailla hän ainakin tuhoutuu, kuolee vankiselliinsä, se on selvä. Lopussa ihmiset seisovat hänen käsittämättömästi vaikeroivan hahmonsa äärellä sanattomina.

Totta puhuen en lonkalta yhtään muista, millainen tarinani yritti olla. Ehkä Mykkä alkoi huutaa, mutta en kyllä kaiva tekstiä mistään tarkistaakseni. Muutenkin tuntuu että koko homma tyhjentyi sittenkin näille muutamille hassuille riveille.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s