Blogit

Apoa pukkaa

Aikanaan kun poikani oli päiväkodissa, siellä oli tullut puheeksi, että mitäs äiti ja isä puuhailevat. Poika vastasi: – Äiti käy töissä ja iskä tekee kotona palapeliä. Äiti saa töistä rahaa ja sitten iskä ostaa niillä rahoilla mulle kitaran.

Olin ehkä joskus maininnut, että kirjoittaminen on vähän niin kuin sellaista. Itse asiassa hän, nykyään vitosluokkalainen, kertoi saman taannoin opettajallekin, tarkentaen vielä: – Star Wars -palapeliä. Yksityiskohdat tekevät totuuden. Totta puhuen jäin kyllä vähän miettimään, että kai ope tajuaa lapseni puhuvan muunneltua totuutta. Toisaalta, eipä asia varsinaisesta totuudesta paljon kummemmaksi olisi muuttunut. Minähän en tee palapeliä, vaan väritän.

Olen piirtänyt ja värittänyt viime aikoina oikein urakalla kolmatta Apo-kirjaani, jonka kuvankin laitoin nyt tuohon sivupalkkiin (Apon kansikuvaa klikkaamalla löytää lisätietoja niin siitä kuin muistakin Teoksen syksyn 2016 kirjoista!). Apo on kaupoissa elokuussa, niinpä deadline painovalmiille aineistolle lähestyy kovaa vauhtia.

Koko ajan tuntuu olevan kaikenlaista kesken. Pientä tekstiviimeistelyä täytyy tehdä, mutta varsinkin piirroksia tahdon vielä hioa, joitain alkuvaiheessa tekemiäni kuvia olen piirtänyt vielä loppuvaiheessa kokonaan uusiksikin teoksen löydettyä lopullisen olemuksensa. Suoranaista paniikkia ei kuitenkaan ole, vaan oikeastaan ihan mahtava tekemisen tunne. Enää ei auta tuumailu ja hahmottelu, vaan pitää tulla myös valmista. Pidän aikatauluista ja pakosta, ne auttavat tekemään ratkaisuja, ne ajavat työn ääreen.

Kun tuntikausia värittää puuväreillä, siinä väkisinkin tulee mieleen, että onko tämä mitään työtä vai mitä tämä on. Iso mies tässä värittää. Ristiin rastiin, etsii oikeaa sävyä, tutkii valoa, varjelee tekstuuria.

Käyttämäni sekatekniikka tuo omat hankaluutensa. Käytän puuvärejä, magna-tusseja plus ohutta mustaa tussia ja digitaalista piirtopöytää. Eri piirroksissa on välineiden suhteen erilainen painotus, puuvärit eivät ole hyvät pienissä yksityiskohdissa jne.

Huomaan kuinka homma kehittyy kirja kirjalta myös tekemisen kannalta. Samalla sitä hakee ja koittaa vahvistaa omaa tyyliään. Viivasta se lähtee, kuten Toivo Päählökin tiesi. Tavoittelen yhtä aikaa klassista ja modernia. Pelkästään värikynää puukolla teroittaessaan tuntee olevansa perusasioiden äärellä. Modernia on ainakin se, että hyödynnän käsityön ohella modernia tekniikkaa kuvien viimeistelyssä. Ja toivottavasti uutta on myös se kuvan ja tekstin suhde, jota Apo edustaa tai ainakin tavoittelee – no, sen kuten kaikki muutkin tuomiot julistaa joku muu kuin minä.

Ensi kerralla olen toivottavasti taas vähän viisaampi ja muutama tarpeeton mutka työstä jää pois. Varsinaisesta tehokkuudesta ei silti voi tässä yhteydessä varmaan koskaan puhua – kuka tahansa joka ottaa puuvärit ja alkaa värittää vähänkään isompaa nurmikenttää, tajuaa sen.

Värittäminen on myös melko henkistä hommaa, ihan jo siksikin että se on niin hidasta että siinä ehtii miettiä kaikenlaista. Esimerkiksi sitä, että millaista maailmankuvaa tarjoilee isä, joka lapsen lähtiessä aamulla kouluun ei säntää myymään asiakkailleen ylivertaisia logistiikkaratkaisuja, korjaamaan tietoverkkoja tai ajamaan kuorma-autoa, vaan jää kotiin värittämään. Aikuisen korvaanhan se luultavasti kuulostaa kovastikin herttaiselta ja arvoiltaan terveeltä, mutta lapsi ei käsittele maailmaa sellaisista idyllilähtökohdista.

No, ei voi tietää, täytyy vaan värittää mahdollisimman hyvin ja katsoa mitä seuraa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s