Blogit

Kaljanlanttausblogaus

olutkuva_naamat

Nyt kun minulle ei enää tule arkisin paperilehteä, en käytännössä seuraa ollenkaan uutisia. Se on kyllä suuri helpotus, olo on aamuisin paljon parempi kaikin puolin. Vähän samanlainen kuin silloin kun on joutunut menemään illalla hauskoihin hippoihin niin sanotusti autolla ja manannut tilannetta koko illan muiden nauraessa ja tanssiessa pöydillä, mutta aamun tullen kiittää viisauttaan. Pää on on paljon kirkkaampi, maailmankuva jos ei nyt suorastaan selkeydy niin lasi ainakin puhdistuu. Olen tästä innostuneena jättänyt katsomatta tv-uutisetkin, ainoastaan autoradiosta välillä osuu vahingossa korviin joku uutista muistuttava.

Kaikista varotoimista huolimatta eilen kuitenkin korviini kantautui tieto, että ruokakaupoista saa lähitulevaisuudessa vahvempaa olutta. Joku puhui yksilönvapauden voitosta. Jos siis muutamasta sanasta oikein ymmärsin, en jaksanut kokonaista uutista mistään kuunnella saati lukea.

Jokin minussa pistää hanttiin tässä asiassa. Miksi ihmeessä? Eivätkö aikuiset ihmiset muka osaa itse päättää? Miksi ihmeessä tunnen kalja-asiassa epäluottamusta siihen samaan kansaan, jonka suuri enemmistö kyllä tajuaa että Antero Mertaranta on ainoa tolkullinen jääkiekkoselostaja? Olen kai epäjohdonmukainen.

Toisaalta, kansa on erehtynyt kalja-asiassa ennenkin.

Ja nyt soljun pehmeästi kuohuen alas ajassa – eli taas sen normaalin 25 vuotta taaksepäin – toisaalta saadakseni tähän perspektiiviä, toisaalta ihan vaan siksi, että minä tosiaan olen siirtynyt elämään paitsi uutisettomuudessa ja suorastaan jonkinlaisessa tiedottomuudessa, myös menneisyydessä.

Asuin 1980-luvun loppupuoliskolla Helsingin Puistolassa. Minulla oli kavereiden kanssa bändi ja joskus siirryimme Tapulikaupungin treenikämpältä soitannan jälkeen samassa rakennuksessa sijainneeseen Domino-nimiseen pitseriaan, joka muuten lienee siellä edelleen. Ja rakennuksen päädyssä pubi nimeltä Noppa, mutta se on eri juttu, ei mennä nyt sinne. Analysoimme harjoituksia ja suunnittelimme maailmankiertuetta. Se oli ihan tavallinen pitseria, reilunkokoinen paikka, jossa syötiin ja juotiin.

Jos Dominossa sanoi tarjoilijalle ”Yksi olut, kiitos”, sai nelosolutta. Tosi juttu. Keskiolutta halajavan piti keskiolutta erikseen pyytää. Kahdesti. Toden totta, niin harva tilasi keskaria, että parin kerran jälkeen meidät muistettiin aina: – Ai niin, te ootte ne, jotka haluaa keskiolutta, tarjoilija sanoi ja lähti etsimään sitä jostain varastosta naureskellen mennessään.

En muista mistä ihmeestä me saimme sen keskioluen päähämme, ehkä juuri siitä, että emme välittäneet olla päissämme, seurustelimme emme juopotelleet. Se saattoi hyvinkin olla bändin basisti, sivistynyt ja edistysmielinen suomenruotsalainen M, joka sen keksi, ainakin hän oli asian vankkumaton kannattaja.

Domino ei ollut poikkeus. Keskiolut oli. Silloin kaikki joivat ravintolassa A-olutta. Nyt se tuntuu hullulta, sellainen vanhanaikainen maailma, kaukaiselta ja vähän hupaisalta, sivistymättömältäkin.

No mutta. Eiköhän tämä päätös ihan hyväksi paljastu sitten varmaan kuitenkin juu, onhan koko oluthommeli muuttunut muutenkin paljon monimutkaisemmaksi kaikkine ipoineen, paleineen ja aleineen, joita ilolla tervehdän.

Ja ainahan voi ryhtyä ostamaan kakkosta, tosin sitä on perin huonosti saatavana. Siihenkin on ihan järjellinen selitys: se on jotenki niin ruottalaista.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s