Blogit

Ellei maanantaina vituttaisi

On tässä taas ollut aikaa miettiä kaikenlaista joutavaa. Kuten nyt vaikka tätä maanantaitunnelmaa. Tätä angstia. Eikö tälle muuten ole kukaan keksinyt mitään kunnon nimeä? Iänpäivät on puhuttu tästä alakuloisesta tunnelmasta, joka maanantaisin valtaa ihmisen, mutta mitään napakkaa sanaa tälle ei ole. Sanotaan vain, että tää on taas oikeen tyypillistä maanantaita. Ja peräti masentava maanantai mainitaan biisissä kyllä, ja se että ei kerta kaikkiaan pidetä maanantaista.

Yhtäkaikki. On eriskummallista, että kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä koen maanantai… no, sen. Mitenköhän mokoma on edes mahdollista, kun enhän mene mihinkään työmaalle, vaan teen hommani tässä kotona.

Minusta tämä maanantai-se on hyvä asia. Maanantai-sen perusteella tunnen olevani sittenkin vielä ihmiskunnan syrjässä kiinni. Tahdon olla yhtä univajeinen viikonlopun jäljiltä kuin muutkin. Yhtä katuvainen viikonlopun holtittoman mässäilyn jäljiltä, yhtä järkyttynyt muutoksesta, itsetunto yhtä maassa kuin muillakin. Tahdon olla yhtä tyytymätön työhöni maanantaina kuin muutkin! Tulkoon mahdollinen halvaus tai sydänkohtaus juuri maanantaina, kuten muillekin!

Mistään hinnasta en tahdo luopua tästä, no tästä maanantaijutusta. Varsinkaan kun olen varma, että siinä samalla menisi myös perjantai… no, se perjantairiemu, miksikä sitä sanotaan, se ”miksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantai” -fiilis, kuten legendaaristen Pullakuskien kuuntelijat tietenkin muistavat.

Ihme, ettei näille seikoille ole sen parempia nimiä keksitty. Joku ”maanantai-vitutus” on ihan liian yksiniittinen, karkea, kun kyseessä on niin paljon vivahteikkaampi asia. Ja toisaalta niin väkevästi läsnä elämässämme oleva.

Usein kuulee kyllä nimitettävän maanantai-sitä ihan yksinkertaisesti vain maanantaiksi. Mutta siinä tullaan harmillisesti leimanneeksi kokonainen pätkä ajankiertoa tavallaan syyttä suotta. Vähän niin kuin sanoisi lunta talveksi!

Lumelle kyllä on satamäärin erilaisia sanoja, mutta maanantai-sille ja perjantai-sille ei yhtäkään kunnollista. Eikä lunta ole edes kuin kolme neljäsosa vuotta, mutta maanantai-se ja perjantai-se ovat läsnä jotakuinkin säännöllisesti koko vuoden lukuun ottamatta ehkä pientä kesälomataukoa. Lumesta pääsee kolalla tai lapiolla, auton päältä lumi lähtee harjalla. Mutta maanantai-se ei lähde millään muulla kuin tiistailla.

Helppohan tästä maanantai-asiasta nyt olisi runoilla vaikka viikko, kun on jo maanantai-ilta ja ihminen alkaa palautua yksilöksi. Huomenna hän jo hoitaa omia erityisiä tehtäviään, etenee kohti yksilöllisyytensä huipentumaa: perjantaita ja viikonloppua. Silloin hän uskoo olevansa vapaa kaikesta! Sunnuntai-iltaan mennessä hän on jo vaipunut tai pikemminkin kohonnut tilaan, jossa hän rukoilee mielessään viikonlopun jatkuvan ikuisesti. Hän kiroaa otteestaan kirpoavaa riippumattomuuttaan, orastavaa maanantai-sitä. Hän janoaa vapautensa jatkuvan, alitajuisesti kuitenkin ymmärtäen, että hänen toiveensa toteutuminen irrottaisi hänet kaikesta, toisista ihmisistä, koko ihmiskunnasta. Hän kadottaisi ajan ja paikan, hukkaisi suunnan, menneisyyden ja tulevaisuuden…

Hän tuhoutuisi.

Näin köpelösti kävisi, ellei hän maanantaina saisi taas kerran yllensä maanantai-sitä, tervettä muistutusta, että täällä on muitakin. Ellei maanantaina vituttaisi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s