Blogit

En ole vielä ihan valmis

Siinä on paikka, miksi et lauo?

Taisi olla joku Yhdysvaltain presidenteistä, joka kauan sitten sanoi, että pitää tehdä jatkuvasti työtä sen eteen, että on valmis kun hetki koittaa. Tai sitten Jari Sarasvuo vain väittää niin. Eikä hetki tässä tarkoittane siis kuolemaa, vaan hetkiä, tilaisuuksia ennen sitä. Partiolaisten tunnuslause viittaa samaan seikkaan: Ole valmis! Myös Jeesuksen mahdolliseen tulemiseen kannattaa joidenkin tietojen mukaan valmistautua. Niin ikään Herpmanin poikien eli niiden isovihan aikaisten kaverien joista Asko Martinheimo kirjoitti Kolme sissiä, muistokivessä lukee: Vaeltaja, ole valmis, kuntoasi kerran kysytään. Tuohon avauslauseen kysymykseen, jonka siis esitti Antero Mertaranta, tietää vastauksen Juhani ”Aurinkokuningas” Tamminen: 95 % valmistautuminen tarkoittaa 50 % tulosta.

Ihmisen, oli hän sitten työntekijä, laihduttaja, urheilija tai taiteilija, pitäisi jaksaa tehdä työtä pitkäjänteisesti, nopeita voittoja, hetkellistä tyydytystä tavoittelematta. Hyvissä käsissä se on hyvä ohje, toisaalta sitä voi käyttää kaikenlaisten joustovaatimusten tueksi, jos niikseen tulee. Työreservissä saattaa iskeä jonkinlainen godotmaisen godottelun tunnelma.

Itse en osaa ollenkaan valmistautua. Istun vain lamaantuneena aloillani ja odotan hetkeäni. Tai sitten teen hermostuksissani jotain ihan muuta. Kun hetki koittaa, ryhdyn kyllä reippaasti toimintaan. Teen kaikkeni, mutta eihän se yleensä mihinkään riitä. Sankaruuteen siis, sitähän tuossa ajetaan takaa. Arkipäivän kotitarpeisiin valmistautumaton toimintakin kyllä riittää.

Mikä ihme on tuo lukko minussa, joka estää valmistautumisen? Onko se tulevaisuususkon puutetta? Jonkinlaista hämäläistä pessimismiä, ettei tästä mitään tule kuitenkaan? Vaikuttaisi, että olen tarttunut hetkeen sen sijaan että tekisin töitä tulevaisuuteni eteen. Carpe diem! En tietenkään tiedä, mitä Horatius tarkoitti, mutta luulen ettei hän tarkoittanut ”ei huolta huomisesta” –asennetta, en siitäkään huolimatta, että koko säe kuuluu / carpe diem quam minimum credula postero. Se käännetään englanniksi: ”Seize the day, put very little trust in tomorrow”. Kaipa tuolla ajetaan takaa sitä, ettei kannata laskea huomisen varaan. Että juuri nykyhetkeen/tilaisuuteen tarttuminen edesauttaa hyvää huomista.

Tavallaan minä kyllä tartunkin hetkeen. Mutta liian aikaisin, takerrun tulevaan hetkeeni. Ennakoin. Kurotan. Ja kurottaminen saa minut seisomaan varpaillani, kunnes jalat puutuvat, enkä kykene liikkumaan ollenkaan. En valmistaudu, vaan turvaudun sijaistoimintoihin jonkinlainen epämääräinen tulevaisuudenhuijaus mielessäni.

Nyt minun on kuitenkin jätettävä tämä kesken, sillä olen menossa valokuvattavaksi! Olen odottanut tätä hetkeä tavoilleni uskollisesti. Parta on ajamatta, paita silittämättä ja olen varannut matkaan arvatenkin aivan liian vähän aikaa.

Palataan aiheeseen kun hetki on ohi!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s